laskettu aika muuttui: rv 13+1

Tällä viikolla oon käynyt sekä neuvolalääkärissä että ultrassa.

Keskiviikkona oli lääkäri. Kävin jostain mulle tuntemattomasta syystä eri terveydenhoitajalla kun viimeksi, mutta onneks oli ihan mukava täti. Kaikki oli hyvin, verenpaine hyvä ja verikokeissa ei ollut mitään pielessä. Veriryhmä on A, ihan niin kun yläasteella tehty testikin oli jo kertonut ja reesustekijä + eli ei tuu olemaan ongelmia senkään suhteen. Lääkäri sen sijaan olikin kaikkien ennakkoajatusteni vastaisesti mies (aika pelottavaa, kun papa-kokeet, aiemman ultran ja tutkimukset on tehny nainen) mutta ihan kivasti mä siitä selvisin! Lääkärisetä sai sydänäänet kuuluviin nopeasti ja siellä se pieni sydän jyskytti kovaa, meinas ihan itku päästä. Lopuks se totesi että kaikki tuntuu olevan ihan hyvin ja huomenna saadaan sitten kuviakin kun on ultra. Lähdin aika lailla helpottuneena ja hymyileväisenä kotiin.

Torstaina päästiin (jopa) kuukauden jännittelyn jälkeen taas ultraan. Kätilö sanoi, että voi tarkistaa samalla niskaturvotuksen vaikka meille ei seulontaverikokeita tehtykään. Ultrakuvassa näkyi pikkunen ihme! Pieni nukkui siellä sikeesti selkä kuvaan päin ja sydämen syke näkyi. Kätilö yritti sitten herätellä tönimällä mahan päältä eikä se meinannut millään herätä! Kahteen kertaan piti yrittää ja sittenkin se liikkuminen oli niin unista ja hidasta että mun oli pakko todeta ääneen: "Se on isäänsä tullu, nyt on vielä liian aikaista herätä." Saatiin kuitenkin bebe viimein hereille ja mitat otettua ja kaikki oli hyvin! Pituutta Unusella oli 5,79 cm ja vastasi näin viikkoja, jotka olin itsekin laskenut ovulaatiosta: 12+2. Eroa neuvolan määrittämään (kuukautisista laskettuun) viikkomäärään oli kuitenkin vaan 4 päivää, joten laskettua aikaa ei muutettu ja päätin itsekin seurailla sitten neuvolan määrittämää laskettua aikaa, joka on 13.9. Raskaus hypähti ikään kuin 4 päivää eteenpäin ja yhtäkkiä olikin 12+6 ja 14. viikon alku ihan käsillä. Kuinka jännää!

Ultran jälkeen on ollut ihanaa puhua pikku-Unusesta niin kuin ihmisestä - unisena pikku mönkijänä sillä on jo ikään kuin luonne ja raskaus konkretisoitui ihan huimasti. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että hei, meillehän on tulossa pieni lapsi! Siis ihminen! Ja me ollaan saatu se aikaan.

Jo torstaina päätettiin vastoin ennakkosuunnitelmia paljastaa kaikille kavereillekin suuri uutinen ja kirjotettiin Facebookiin epäsoveliaisuudellaan suorastaan kutkuttavan ihana ja hauska runonpoikanen:

Arvatkaas mitä...
Me on tehty sitä.
Ja mikä onkaan lopputulos?
No, se tulee syyskuussa ulos!

On ollut mukavaa olla ihan julkisesti paksuna. Saan olla pallon näköinen (sillä sellainen on olokin totta vie ollut jo edelliset 6 viikkoa - ainakin!) eikä kukaan enää ihmettele mistä se johtuu. Ei, en olekaan lihonut (vaan päinvastoin), mutta joku siellä on joka kovaa vauhtia tönii sisäelimiä syrjään: minä tulen nyt tähän! Vähän pelkään (ja toisaalta odotan niin kovin innoissani) että mun mahasta kasvaa iso: kun pituutta on vaan 153 cm, ei oo oikein tilaa vauvalla ja kohdulla kasvaa ylöspäin, joten ulospäinhän se sitten suuntautuu. 

Kutkuttavaa odotusta on muillakin osa-alueilla kuin mahan kasvussa: koskahan tunnen ensimmäiset liikkeet? Joku sanoi tunteneensa ensimmäisen kohdalla vasta 20. viikolla, toinen sanoi tunteneensa 16. viikolla. Joku jo aiemmin synnyttänyt kertoi tunteneensa ensimmäiset liikkeet jo, vaikka laskettu aika on syyskuussa niin kuin mullakin! Ehkä täytyy nyt se 2-3 viikkoa odottaa aivan rauhassa ennen kuin voin alkaa edes haaveilemaan sellaisesta... Vaikka vauvan liikkeitä en vielä tunne, vauva kuitenkin tuntee mun liikkeet. Se tuntuu huimalta. Huomaan myös kerran pari päivässä miettiväni: onkohan pieni hereillä vai nukkuukohan se taas? 

Meidän pienestä ihmeestä on tullut mulle ihan oikea ihminen. Pienen pieni, mutta ihminen silti. Ja rakas kuin mikä. <3

Pienen pieni kuuden sentin ihme saanut alkunsa 10 viikkoa sitten.