rv 15+5

Minne se kaikki aika oikein katoaa?

Eilen mun kännykässä oleva sovellus suoranaisesti tikkuili mulle. Siellä luki näin: "Raskaus alkaa hiljalleen näkyä myös ulospäin." Mun teki mieli siinä vaiheessa oikeestaan nauraa ääneen, koska ainoa ajatus mun päässä oli "ai hiljalleen?" Tässä kuva eilisaamulta, jotta tekin kaikki ymmärtäisitte mistä puhun:

Ei siis oikein voi enää sanoa, että maha alkaa hiljalleen näkyä, jos se on jo aamuisin tollanen - sanotaanko vaikka niin, että iltaa kohden se saattaa kivastikin turvota tosta noin 1,5-kertaiseksi... Ainakin siltä se tuntuu.

Akseli on ehkä päässyt pikkuhiljaa mukaan koko touhuun, ja alkanut ymmärtää mitä tapahtuu. Ainakin se on viime päivien kuluessa nimennyt mun mahani "vauvikseksi" ja se melkein jopa jutteli tänään sille. Se, jonka mielestä tää ei oo suorastaan hellyyttävää, on kyllä ihmejamppa! Eilen täyteltiin yhdessä Vauvakirjaa (siis Mauri Kunnaksen kuvittama kirja, jonne olis ainakin tarkoitus täytellä juttuja aina siihen asti, että lapsi aloittaa koulun...) ja ehkä siinäkin alkoi sellainen tunne vallata, että ei me tätä itsellemme tehdä. 

Liikkeitä oon yrittänyt pikkuhiljaa tunnustella, mutta en kyllä mitään oo tuntenut. Kai. Yhdellä foorumilla keskusteltiin ensimmäisten liikkeiden tuntemisesta ja eräs kommentti kuului suurinpiirtein näin: "Ei ne kyllä miltään kalanpyrstön hipaisuilta tunnu. Pikemminkin siltä, että on pieru vähän väärässä paikassa!" Oon siis yrittänyt tän perusteella tunnustella kaikkea sellaistakin, mitä olisin voinut ennen kuvitella ruuansulatuksen möyrinnäksi, mutta en tunnusta tunteneeni mitään - ainakaan väärässä  paikassa! :-D

Seuraavaan neuvolaan on aikaa vähän vajaa 3 viikkoa ja ultraan kuukausi. Neuvolassa täytyy ainakin mainita näistä ihanista selkäkivuista, jotka on alkaneet vaivata etenkin töissä, kun joutuu seisomaan pitkiä aikoja.

Jään odottelemaan niitä ensimmäisiä liikkeitä ja 17. raskausviikon alkua - hetkinen, sehän on jo kohta puoliväliä...

rv 14+3

Uusia kuulumisia multa onkin jo useampaan otteeseen kyselty, joten saamanne pitää, vaikka uskonkin, että tästä tulee lyhyt postaus.

Eilen laskeskelin että puoliväliin on aikaa vähän reilu viis viikkoa. Siis häh?! Mihin muka ekat 15 viikkoa on hävinnyt? Eilen tuntui myös siltä että masu olis löytäny tiensä ulkomaailmaan mutta sekin pieni kumpu on tänään taas piiloutunut jonnekin ja paineen tunne on hävinnyt. Vyötäröltä on lähtenyt pari-kolme senttiä ja paino ei oo alkanu nousta vaan pysyttelee edelleen pari kiloa alkupainon alapuolella. Ulkonäköön pikku Paabert (eilen keksimämme työnimi, heheh) ei siis ole vielä päässyt vaikuttamaan.

Fyysiseen oloon sen sijaan on vaikutusta ollut. Koko ajan jossain tuntuu jokin tuntemus: mahaa jomottaa, kurkussa tuntuu epämiellyttävältä, selkä on kipeä tai päätä särkee. Toissapäivänä juhlin synttäreitäni ja eilen meilläkin kärsittiin sitten krapulaa. Illasta mustakin tuntui, että olisin krapulassa vaikka ilta menikin alkoholittomien siidereiden, alkoholittoman boolin ja Jaffan voimalla... Kuinka reilua! Vaikka kaikki olot on (melkein aina) lieviä, sellainen hyvä, autuas olo kun "ei tunne mitään" on kadonnut. Tai ainakin kiinnitän kaikkeen enemmän huomiota... Eilen tosin mahaa vihlaisi sen verran kovaa, että piti oikein painua kaksin kerroin. Onneksi (pahin) kipu oli hetkellistä ja meni ohi alle minuutissa. "Krapulakin" katosi nukkumalla.

Jotakin kummallista on alavatsassa myös tapahtunut parina päivänä, ja ainoa selitys jonka olen keksinyt, on harjoitussupistukset. Ei kipua, eikä muutakaan oiretta sen lisäksi, että alavatsa on kovettunut aivan kivikovaksi. Tätä kestää hetken ja kohta massu on taas oma pehmeä itsensä. Yleensähän harjoitussupistukset alkavat viimeisellä kolmanneksella, mutta joillakin voi alkaa jo toisella kolmanneksella. Mulla ilmeisesti alkoivat sitten heti toisen kolmanneksen alkuun. Täytyy toivoa, että ovat harmittomia vaikka alkavatkin niin ajoissa. Jos joku keksii paremman selityksen tälle ilmiölle niin saa kertoa...

Tällä hetkellä paistaa aurinko niin taivaallisen ihanasti, että taidanpa kirmata töihin, jotta voisin olla koko päivän sisällä... Adios!

Ps. Kuvassa meidän ihana uus syöttötuoli! :D

laskettu aika muuttui: rv 13+1

Tällä viikolla oon käynyt sekä neuvolalääkärissä että ultrassa.

Keskiviikkona oli lääkäri. Kävin jostain mulle tuntemattomasta syystä eri terveydenhoitajalla kun viimeksi, mutta onneks oli ihan mukava täti. Kaikki oli hyvin, verenpaine hyvä ja verikokeissa ei ollut mitään pielessä. Veriryhmä on A, ihan niin kun yläasteella tehty testikin oli jo kertonut ja reesustekijä + eli ei tuu olemaan ongelmia senkään suhteen. Lääkäri sen sijaan olikin kaikkien ennakkoajatusteni vastaisesti mies (aika pelottavaa, kun papa-kokeet, aiemman ultran ja tutkimukset on tehny nainen) mutta ihan kivasti mä siitä selvisin! Lääkärisetä sai sydänäänet kuuluviin nopeasti ja siellä se pieni sydän jyskytti kovaa, meinas ihan itku päästä. Lopuks se totesi että kaikki tuntuu olevan ihan hyvin ja huomenna saadaan sitten kuviakin kun on ultra. Lähdin aika lailla helpottuneena ja hymyileväisenä kotiin.

Torstaina päästiin (jopa) kuukauden jännittelyn jälkeen taas ultraan. Kätilö sanoi, että voi tarkistaa samalla niskaturvotuksen vaikka meille ei seulontaverikokeita tehtykään. Ultrakuvassa näkyi pikkunen ihme! Pieni nukkui siellä sikeesti selkä kuvaan päin ja sydämen syke näkyi. Kätilö yritti sitten herätellä tönimällä mahan päältä eikä se meinannut millään herätä! Kahteen kertaan piti yrittää ja sittenkin se liikkuminen oli niin unista ja hidasta että mun oli pakko todeta ääneen: "Se on isäänsä tullu, nyt on vielä liian aikaista herätä." Saatiin kuitenkin bebe viimein hereille ja mitat otettua ja kaikki oli hyvin! Pituutta Unusella oli 5,79 cm ja vastasi näin viikkoja, jotka olin itsekin laskenut ovulaatiosta: 12+2. Eroa neuvolan määrittämään (kuukautisista laskettuun) viikkomäärään oli kuitenkin vaan 4 päivää, joten laskettua aikaa ei muutettu ja päätin itsekin seurailla sitten neuvolan määrittämää laskettua aikaa, joka on 13.9. Raskaus hypähti ikään kuin 4 päivää eteenpäin ja yhtäkkiä olikin 12+6 ja 14. viikon alku ihan käsillä. Kuinka jännää!

Ultran jälkeen on ollut ihanaa puhua pikku-Unusesta niin kuin ihmisestä - unisena pikku mönkijänä sillä on jo ikään kuin luonne ja raskaus konkretisoitui ihan huimasti. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että hei, meillehän on tulossa pieni lapsi! Siis ihminen! Ja me ollaan saatu se aikaan.

Jo torstaina päätettiin vastoin ennakkosuunnitelmia paljastaa kaikille kavereillekin suuri uutinen ja kirjotettiin Facebookiin epäsoveliaisuudellaan suorastaan kutkuttavan ihana ja hauska runonpoikanen:

Arvatkaas mitä...
Me on tehty sitä.
Ja mikä onkaan lopputulos?
No, se tulee syyskuussa ulos!

On ollut mukavaa olla ihan julkisesti paksuna. Saan olla pallon näköinen (sillä sellainen on olokin totta vie ollut jo edelliset 6 viikkoa - ainakin!) eikä kukaan enää ihmettele mistä se johtuu. Ei, en olekaan lihonut (vaan päinvastoin), mutta joku siellä on joka kovaa vauhtia tönii sisäelimiä syrjään: minä tulen nyt tähän! Vähän pelkään (ja toisaalta odotan niin kovin innoissani) että mun mahasta kasvaa iso: kun pituutta on vaan 153 cm, ei oo oikein tilaa vauvalla ja kohdulla kasvaa ylöspäin, joten ulospäinhän se sitten suuntautuu. 

Kutkuttavaa odotusta on muillakin osa-alueilla kuin mahan kasvussa: koskahan tunnen ensimmäiset liikkeet? Joku sanoi tunteneensa ensimmäisen kohdalla vasta 20. viikolla, toinen sanoi tunteneensa 16. viikolla. Joku jo aiemmin synnyttänyt kertoi tunteneensa ensimmäiset liikkeet jo, vaikka laskettu aika on syyskuussa niin kuin mullakin! Ehkä täytyy nyt se 2-3 viikkoa odottaa aivan rauhassa ennen kuin voin alkaa edes haaveilemaan sellaisesta... Vaikka vauvan liikkeitä en vielä tunne, vauva kuitenkin tuntee mun liikkeet. Se tuntuu huimalta. Huomaan myös kerran pari päivässä miettiväni: onkohan pieni hereillä vai nukkuukohan se taas? 

Meidän pienestä ihmeestä on tullut mulle ihan oikea ihminen. Pienen pieni, mutta ihminen silti. Ja rakas kuin mikä. <3

Pienen pieni kuuden sentin ihme saanut alkunsa 10 viikkoa sitten.